
Ikääntyvien toiminta
Järjestämme vertaistoimintaa ikääntyville, eli 60 vuotta täyttäneille suolistosairauksia sairastaville ja heidän läheisilleen.
Vertaistapaamisten tavoitteena on vahvistaa arjessa jaksamista, mahdollisista sairauden tuomista haasteista huolimatta. Ajatuksena on, että vertaistuen saaminen on helppoa asuinpaikkakunnasta riippumatta. Ikääntyvien vertaistoiminta on avointa kaikille suolistosairaille läheisineen; toiminta rahoitetaan STEA-avustuksin eikä mukaan tuleminen edellytä jäsenyyttä.
Tervetuloa mukaan!
Tulossa olevat tapahtumat
Päivitämme tulevia tapahtumia tälle sivulle. Niitä ovat:
- Asiantuntijaluennot tallenteena yhdistyksen YouTube-kanavalla
- Ryhmäpuhelut nimensä mukaisesti puhelimitse
- Hyvän olon teemapäivät kasvokkain eri puolilla Suomea sekä Teams -alustalla
- Hyvinvointipäivät kasvokkain eri puolilla Suomea
- Voimavarapäivät kasvokkain
- Teemaverkkoryhmät eri aihein ja osin järjestöyhteistyönä
- Vierailut isoimmissa yleisötapahtumissa
Ohessa ovat lyhyet kuvaukset tulevista tapahtumista. Jokaisen tapahtuman lopussa on kohta ’Lue lisää:’ ja alleviivattu violetti kirjoitus. Kun viet hiiren tekstin päälle ja klikkaat alleviivattua tekstiä hiiren vasemmalla painikkeella tai älypuhelimen ruudulla napautat violetin tekstin kohdalta sormella, pääset lukemaan tarkemman tapahtumakuvauksen yhdistyksen tapahtumakalenteriin.
Toimintaa vuonna 2026

Suomen ensimmäinen suolistosairausaiheinen sananhakupeli verkossa. Tämä sananhakutehtävä muistuttaa haastavaa ristikkoa ja tarjoaa mukavasti aivonystyröille haastetta. Sen voi ratkaista yksin tai osallistumalla meidän yhteisratkontakampanjaan 8.6.-14.8. välisenä aikana. Ratkaistavat sanat liittyvät Suolistosairaudet yhdistykseen, vertaistuen muotoihin, sairauksiin, oireisiin ja tutkimuksiin.
Lue lisää: Yhteisratkontakampanja

Kesäterveiset! 🫐
On aika suunnata hetkeksi kesälaitumille. Järjestösuunnittelija Johanna lomailee keskiviikosta 15.7. aina tiistaihin 11.8.2026 saakka.
Työt jatkuvat jälleen keskiviikkona 12.8., kun akut on ladattu ja pakastin täytetty talven mustikoilla.
Lämmin kiitos kuluneesta kevätkaudesta sekä aurinkoista ja leppoisaa kesää kaikille!

Vaikuta vuoden 2027 ikääntyvien toimintaan. Kerro, millaista toimintaa tarvitaan ja missä.
Tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja toiminnan rahoitushakemus laaditaan tämän kyselyn tulosten pohjalta. Mitä enemmän saamme vastauksia, erilaisista elämäntilanteista ja eri puolilta Suomea, sen parempi.
Kysely on avoinna kolme viikkoa pe 14.8- 4.9.2026. Kyselyn linkki päivittyy tähän pe 14.8.26 klo 9.00.

Hyvän olon teematapahtuma keskiviikkona 26.8.2026 klo 12.00–15.00 Tikkurilan kirjaston Voimala -tilassa (Lummetie 4, Vantaa).
Vertaiskeskustelun jälkeen pureudutaan ikääntyvän ravitsemusaiheisiin voimaa ruuasta -teemoin. Saamme vieraaksemme ravitsemusasiantuntijan Gery ry:stä.
Lue lisää: Vantaa

Hyvän olon teematapahtuma tiistaina 1.9.2026 klo 12.00–15.00 Tapiolan järjestötalolla (Kauppamiehentie 6, Espoo).
Vertaiskeskustelun jälkeen pureudutaan ikääntyvän ravitsemusaiheisiin voimaa ruuasta -teemoin. Saamme vieraaksemme ravitsemusasiantuntijan Gery ry:stä.
Lue lisää: Espoo

Päivä Korkeasaaressa la 5.9.2026 Tervetuloa kaikenikäisille suunnattuun vertaisiltapäivään. Klo 13 yhteinen aloitus kahvitellen ja sen jälkeen vapaata aikaa aina klo 18 asti. Voit tulla yksin, puolison tai vaikka lapsenlapsen kanssa. Mukaan mahtuu 65 hlöä. Lippujen hinnat:
Aikuiset 16 €
Opiskelijat 12 €
Lapset (4–17 v.) 10 €
Alle 4-vuotiaat ja vuosikorttilaiset maksutta
Lue lisää: Korkeasaari

Hyvää oloa ja hyvinvointia -verkkovertaisryhmä yli 60-vuotiaille, joilla on sekä suolisto- että kilpirauhassairaus.
Kokoontumisia on kolme ma 7.9., ke 9.9. ja ma 14.9. klo 13.00-14.30. Ryhmää ohjaavat Kilpirauhasliiton Asta ja Suolistosairausyhdistyksen Maria.
Ryhmässä jaetaan kokemuksia sekä etsitään yhdessä keinoja lisätä hyvää oloa ja parempaa hyvinvointia.
Lue lisää: Hyvää oloa ja hyvinvointia

Verkkovertaisryhmä Colitis ulcerosaa eli haavaista paksusuolen tulehdusta sairastaville to 17.9.-1.10.2026 klo 13.00-14.30.
Tervetuloa ryhmään, jossa ymmärretään ja jaetaan samankaltaisia kokemuksia arjesta colitis ulcerosan kanssa. Vertaistuki antaa voimaa ja auttaa jaksamaan arjessa. Tätä elämänmakuista ryhmää ohjaa vuosia yhdistyksessämme työskennellyt Maria.
Lue lisää: verkkotapaamiset

Rentoutunut mieli -verkkokurssi maanantaisin 5.10.- 23.11.2026 klo 13.00-14.30, Teams-kokoontumisina.
Suolistosairaus saattaa usein kuormittaa myös mieltä. Kokeilemme ryhmässä erilaisia tekniikoita mielen rentoutumiseen sekä keskustelemme kokemuksistamme. Ohjaajana on HelsinkiMission Tamara Bergkvist.
Ryhmään mahtuu 8, ja sinne tullaan haastattelujen kautta. Ilmoittautumiset pe 28.8. mennessä. Lue lisää: Kurssi

Avoin yleisöluento keskiviikkona 14.10.2026 klo 13.00-14.00 Myllytien toimintakeskuksella Leenan kulmakabinetissa ja pikku kabinetissa, Järvenpäässä (Myllytie 11)
Järjestämme osana Lokakuu on ikäkuu -tapahtumasarjaa tiedottavan luennon ikääntyvien yleisimmistä suolistosairauksista, vertaistuen mahdollisuuksista ja tiedonlähteistä. Saliin mahtuu 25 henkilöä.
Lue lisää: yleisöluento

Hyvinvointipäivät keskiviikkoisin 21.10.2026 klo 11.30-14.00 JA 28.10.2026 klo 12.00-15.00 Myllytien toimintakeskuksella Järvenpäässä Ryhmätila 1:ssä, (Myllytie 11).
Kokoonnumme kahtena päivänä tekemään vertaisten kesken kaikkea sitä, mikä tuo iloa, virkistää ja vahvistaa hyvinvointia. Mukaan voi hakea yksin tai läheisen kanssa.
Lue lisää: Jarvenpää

Omaehtoinen ennakointi -verkkoryhmä keskiviikkoisin 21.10.-4.11.2026 klo 17.00-18.30
Oletko vielä työelämässä tai juuri eläköitynyt? Tervetuloa ryhmään, jossa saat tietoa sekä suunnitella oman näköistä ikääntymistä ja eläkeikää. Ryhmää ohjaa ennakoinnin asiantuntija Tarja Siltanen, VTKL ry. Ryhmässä vierailee Elisa Arvola, Suolistosairaudet ry:n sosiaali- ja terveysturvan asiantuntija.
Lue lisää: ennakointi

Hyvän olon teematapahtuma maanantaina 9.11.2026 klo 13.30-16.00 Marttojen keittiössä Kuopiossa, Haapaniemenkatu 23 B.
Etsitään yhdessä iloa ja vaihtelua ruuan valmistamiseen lyhyen alustuksen ja käytännön kokkailun kautta! Toimintaa luotsaa ravitsemusterapeutti Savon Marttojen Hyviä eväitä senioreille -toiminnasta.
Lue lisää: Kuopio

Hyvinvointipäivät 10.-11.11.2026 Kuopion Rauhalahden kylpylähotellissa
Hyvinvointipäivillä pysähdytään hyvän olon äärelle, etsitään vastapainoa sairastamiselle, jaetaan vertaiskokemuksia ja löydetään yhdessä voimaa arkeen.
Mukaan voi hakea yksin tai läheisen kanssa.
Lue lisää: Hyvinvointipäivät

Verkkovertaisryhmä IBS -aihein torstaisin 12.11.-10.12.2026 klo 13.00-14.30 Teamissa.
Tervetuloa ryhmään, jossa ymmärretään ja jaetaan samankaltaisia kokemuksia arjesta ärtyvän suolen oireyhtymän kanssa. Katsomme ennakko- ja välitehtävinä asiantuntijaluentotallenteita yhdistyksen YouTube-kanavalta, joiden pohjalta keskustelemme teemoitetusti eri kokoontumiskerroilla.
Lue lisää: IBS-verkkoryhmä

Kivun omahoidon menetelmät -verkkovertaistapaaminen keskiviikkona 18.11.2026 klo 18.00-19.30.
Tämä toiminnallinen toteutus esittelee keinovalikoimaa kivunhallintaan muun muassa erilaisten harjoitusten kautta.
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen Kipu ry:n kanssa.
Lue lisää: linkki päivittyy tähän syksyllä

Hyvinvointipäivät keskiviikkona 25.11.26 klo 12.00-16.00 ja 2.12.26 klo 11-16 Turussa, Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksen tiloissa (Puutarhakatu 45).
Kokoonnumme kahtena päivänä tekemään vertaisten kesken kaikkea sitä, mikä tuo iloa, virkistää ja vahvistaa hyvinvointia. Mukaan voi hakea yksin tai läheisen kanssa.
Lue lisää: Hyvinvointipvät Turku

Divertikuloosi -pienryhmäpuhelut maanantaisin 30.11.–14.12.2026 klo 13.00–14.00.
Puhelinryhmässä käydään rentoja ja ohjattuja keskusteluja divertikuloosista, ravitsemuksesta ja hyvinvointiteemoista sekä jaetaan käytännön vinkkejä.
Ryhmään mahtuu maksimissaan 4 osallistujaa.
Lue lisää: Pienryhmäpuhelut

Esittelyt ikääntyviä ja/tai ammattilaisia kokoavissa isommissa messu- tai hyvinvointitapahtumissa vuonna 2026
Lisätään yhdessä suolistosairaus- ja ikääntymistietoisuutta! Vinkkaa hyvissä ajoin omalta paikkakunnaltasi isompi messu- tai yleisötapahtuma, joka kokoaa satoja ikääntyviä ja/tai sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia paikalle. Esittely kuuluu järjestösuunnittelija-Johannan toimenkuvaan.
Menneet tapahtumat 2026
25.6.2026 Hyvän olon teematapahtuma Vuosaaressa Helsingissä, Uutelan kota
17.6.2026 Hyvän olon teematapahtuma Mikkelissä yhteistyössä Savon Marttojen Hyviä eväitä senioreille -toiminnan kanssa Mikkeli
16.6.2026 Hyvän olon teematapahtuma Jyväskylässä yhteistyössä IkiOma Ikä ry:n kanssa Luonnosta hyvää oloa
13.-27.5.2026 Lantionpohjan treenikurssi naisille yhteistyössä Nääsville ry:n kanssa Lantionpohjan treeniryhma
19.-20.5.2026 Hyvinvointipäivät Oulun kumppanuuskeskuksella hyvinvointipäivät Oulu
18.5.2026 Hyvän mielen KEVÄTTÄ ASKELEISSA -ulkoilutapahtuma Lohjalla yhteistyössä Allergia-, iho- ja astmaliiton ikääntyvän liikuntapolku -hankkeen kanssa Ulkoilutapahtuma
28.-29.4.2026 Voimavarapäivät pariskunnille Vierumäellä voimavarapäivät pariskunnille
9.-23.4.2026 Verkkovertaisryhmä Crohnin tautia sairastaville verkkovertaisryhmä
16.3- 20.4.2026 Rentoutunut mieli -verkkokurssi Rentoutunut mieli
19. ja 26.3.2026 Vakavasti puhuen -ohjattu verkkokeskusteluryhmä, Vakavasti puhuen
17.-18.3.2026 Hyvinvointipäivät Härmän kylpylässä, Hyvinvointipäivät Härmä
7.3.2026 Hyvän olon teematapahtuma Fazerilassa Vantaalla. Fazerila
11.-25.2.2026 Lantionpohjan treenikurssi naisille yhteistyössä Nääsville ry:n kanssa. Lantionpohjan treeniryhma
21.1.-4.2.2026 Liikunta ja ravitsemus -kurssi Tampereella yhteistyössä Nääsville ry:n kanssa. Kurssi
22.1.2026 Hyvän olon teematapahtuma Tikkurila Vantaa. teematapahtuma Vantaalla
20.1.2026 Hyvän olon teematapahtuma ti klo 12.00 – 15.00 Mikkelissä. Teematapahtuma
15.1.2026 Verkkovertaistapaaminen ohut- tai paksusuoliavanne, J-pussi tai vastaavasti leikatuille yhteistyössä Finnilcon kanssa. verkkovertaistapaaminen

Menneet tapahtumat vuosilta 2024 ja 2025
Toiminnalle saatiin STEA-rahoitus vuonna 2024. Järjestösuunnittelija aloitti työnsä 22.4.2024, ja ensimmäiset tapahtumat järjestettiin toukokuussa.
Tarkastele menneitä tapahtumia:
Asiantuntijaluentomme

Sinikka Lahtinen, lantionpohjan terapeutti luennoi aiheesta Lantionpohjan haasteet ja hoitokeinot.
Mikä auttaa ummetukseen? Entä jos aamut kuluvat toistuviin vessakäynteihin? Tai jos kotoa ei uskalla lähteä ilman varmuutta lähialueen vessoista? Mitä lantionpohjan ikääntymismuutoksia voi tulla ja miten ne vaikuttavat? Ja miten ihoa kannattaa hoitaa?
Katso luento: Lantionpohjaluento

Sari Elomaa, OMT, juristi luennoi aiheesta Miten varautua tulevaan ja ikääntymiseen suolistosairautta sairastavana?
Mikä on sinun tahtosi siinä tilanteessa, kun et ole itse kykenevä päättämään siitä? Mikä tulevassa huolettaa suolistosairastuneena tai läheisenä? Mitä haluaisit tietää mm. hoitotahdosta tai edunvalvontavaltuutuksesta?
Katso luento: Asiantuntijaluento

Sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Pauliina Molander luennoi aiheesta Divertikuloosi eli umpipussitauti.
Luennolta saat kattavasti perustietoa tästä tyypillisesti iän myötä yleistyvästä suolistosairaudesta, sen diagnosoinnista sekä hoitovaihtoehdoista.
Katso luento: luento divertikuloosi

Laillistettu ravitsemusterapeutti Anne Pohju luennoi otsikolla ”Divertikuloosi ja ravitsemus”.
Luennolla käsitellään muun muassa ravitsemuksen vaikutuksia divertikuloosiin sekä sitä, millaisilla ravitsemusvalinnoilla voi pyrkiä vähentämään divertikkeleiden tulehtumisriskiä.
Katso luento: divertikuloosi-ja-ravitsemus

Terveystieteiden tohtori Milla Saajanahon verkkoluennon tallenne käsittelee hyvän ikääntymisen elementtejä: Kuinka voimme itse vaikuttaa ikääntymiseemme ja elämänlaatuumme, vai voimmeko?
Katso luento: Hyvä ikääntyminen
Kaikki asiantuntijaluentomme löytyvät listattuna Verkkoluennot ja videot -sivulta
Luentojen teemat koskettavat monipuolisesti suolistosairauksia ja elämää näiden sairauksien kanssa. Asiantuntijoina ovat gastroenterologian erikoislääkärien ja IBD-hoitajien lisäksi muun muassa hammaslääkäri, psykoterapeutti sekä laillistetut ravitsemusterapeutit.

Tolkkua tuoteselosteisiin – näkemisen opas ruokaostoksille tarjoaa vinkkejä elintarvikepakkausten lukemisen helpottamiseen.
Opas valmistettiin järjestöyhteistyönä, ja meiltä mukana eniten oli ikääntyvien järjestösuunnittelija Johanna.
Uutinen valmistuneesta oppaasta: Verkkouutinen
Opas löytyy: Tolkkua tuoteselosteisiin
Muut vertaistoimintamme
Katso myös muut tulevat vertaistapahtumat tapahtumakalenteristamme!
Kaikenikäisille aikuisille suunnatut verkkotapaamiset on jaoteltu diagnoosin mukaan – tutustu tarjontaan verkkosivullamme: Verkkotapaamiset – Suolistosairaudet ry
Liity mukaan yli 60-vuotiaille tarkoitettuun Facebook-keskusteluryhmään! Huomasithan, että meiltä löytyy myös sairauskohtaisia keskusteluryhmiä. Lue lisää: Keskusteluryhmät Facebookissa
Facebook-keskusteluryhmän jäsenyyttä pyytäessä on tärkeää vastata jäsenyyskysymyksiin esim. Esittele itsesi lyhyesti. Kerrothan ikäsi ja diagnoosisi ryhmään hyväksymistä varten. HUOM! Jos et vastaa kysymyksiin, pyyntösi hylätään automaattisesti. Viesti ei näy muille ryhmäläisille, vain ylläpitäjille. Viestin kirjoittaminen on ehtona ryhmään hyväksymiselle.
Emme tallenna esittelyitä mihinkään emmekä kerää jäsenistä rekisteriä.
Voita myös ottaa yhteyttä 60 vuotta täyttäneiden toiminnan järjestösuunnittelijaan
Johanna Lahtinen
johanna.lahtinen@suolistosairaudet.fi
puh. 040 670 8945
