Kaksi ikääntyvää naista keskustelee pöydän ääressä iloisena

Ikääntyvien toiminta

Järjestämme vertaistoimintaa ikääntyville, eli 60 vuotta täyttäneille suolistosairauksia sairastaville ja heidän läheisilleen.

Vertaistapaamisten tavoitteena on vahvistaa arjessa jaksamista, mahdollisista sairauden tuomista haasteista huolimatta. Ajatuksena on, että vertaistuen saaminen on helppoa asuinpaikkakunnasta riippumatta. Ikääntyvien vertaistoiminta on avointa kaikille suolistosairaille läheisineen; toiminta rahoitetaan STEA-avustuksin eikä mukaan tuleminen edellytä jäsenyyttä.

Tervetuloa mukaan!

Tulossa olevat tapahtumat

Päivitämme tulevia tapahtumia tällekin sivulle. Niitä ovat:

  • Asiantuntijaluennot tallenteena yhdistyksen YouTube-kanavalla
  • Ryhmäpuhelut nimensä mukaisesti puhelimitse
  • Hyvän olon teemapäivät kasvokkain eri puolilla Suomea sekä Teams -alustalla
  • Hyvinvointipäivät kasvokkain eri puolilla Suomea
  • Voimavarapäivät kasvokkain ja Teams -alustalla

Ohessa ovat lyhyet kuvaukset tulevista tapahtumista. Jokaisen tapahtuman lopussa on kohta ’Lue lisää:’ ja alleviivattu violetti kirjoitus. Kun viet hiiren tekstin päälle ja klikkaat alleviivattua tekstiä hiiren vasemmalla painikkeella tai älypuhelimen ruudulla napautat violetin tekstin kohdalta sormella, pääset lukemaan tarkemman tapahtumakuvauksen yhdistyksen tapahtumakalenteriin.

Kuvituskuva, jossa teksti ennakkokysymyksiä, Sari Elomaa, juristi

Uusi asiantuntijaluentotallenne julkaistaan 23.9.2025. Sari Elomaa, OMT, juristi luennoi aiheesta Miten varautua tulevaan ja ikääntymiseen suolistosairautta sairastavana?

Mikä on sinun tahtosi siinä tilanteessa, kun et ole itse kykenevä päättämään siitä? Mikä tulevassa huolettaa suolistosairastuneena tai läheisenä? Mitä haluaisit tietää mm. hoitotahdosta tai edunvalvontavaltuutuksesta?

Lue lisää: Asiantuntijaluento

Kuvituskuva, jossa teksti Asiantuntijaluento Divertikuloosi Pauliina Molander

Uusi asiantuntijaluentotallenne julkaistaan 6.10.2025.

Sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Pauliina Molander luennoi aiheesta Divertikuloosi eli umpipussitauti.

Luennolta saat kattavasti perustietoa tästä tyypillisesti iän myötä yleistyvästä suolistosairaudesta, sen diagnosoinnista sekä hoitovaihtoehdoista.

Lue lisää: luento divertikuloosi

Kuvituskuva, jossa teksti Asiantuntijaluento divertikuloosi ja ravitsemus, Anne Pohju

Uusi asiantuntijaluentotallenne julkaistaan 8.10.2025. Laillistettu ravitsemusterapeutti Anne Pohju luennoi otsikolla ”Divertikuloosi ja ravitsemus”.

Luennolla käsitellään muun muassa ravitsemuksen vaikutuksia divertikuloosiin sekä sitä, millaisilla ravitsemusvalinnoilla voi pyrkiä vähentämään divertikkeleiden tulehtumisriskiä.

Lue lisää: divertikuloosi-ja-ravitsemus

Kuvituskuva, jossa teksti Milla Saajanaho, terveystieteiden tohtori, asiantuntijaluento

Terveystieteiden tohtori Milla Saajanahon verkkoluennon tallenne käsittelee hyvän ikääntymisen elementtejä: Kuinka voimme itse vaikuttaa ikääntymiseemme ja elämänlaatuumme, vai voimmeko? Luennon tallenteen linkin löydät seuraavasta tapahtumakalenterilinkistä. Lue lisää: Asiantuntijaluento

Kuvituskuva, jossa teksti uusi opas neuvoo apukeinoja tuoteselosteiden lukemiseen

Tolkkua tuoteselosteisiin – näkemisen opas ruokaostoksille tarjoaa vinkkejä elintarvikepakkausten lukemisen helpottamiseen.

Opas valmistettiin järjestöyhteistyönä, ja meiltä mukana eniten oli ikääntyvien järjestösuunnittelija Johanna.

Uutinen valmistuneesta oppaasta: Verkkouutinen

Opas löytyy: Oppaan verkkoversio

Kuvituskuva, jossa teksti iloa ja vinkkejä vertaisilta. Pienryhmäpuhelu.

Vinkit IBS:n kanssa elämiseen -pienryhmäpuhelut, maanantaisin 6.–27.10.2025 klo 10–11

Rennoissa, ohjatuissa keskusteluissa jaetaan omat vinkit vertaisten kesken. Neljän puhelun aiheet liittyvät ärtyvän suolen oireyhtymään, ruokailutottumuksiin sekä kodin ulkopuolelle lähtemiseen aina asioinnista matkailuun.

Lue lisää: IBS-ryhmäpuhelut

Kuvituskuva, jossa teksti voimavaroja ja vertaisuutta työelämässä oleville 2025

Hyvinvointipäivät 60 vuotta täyttäneille ja työelämässä mukana oleville Ikaalinen Spa & Resort 24.-26.10.2025

Hyvinvointiviikonloput tarjoavat mahdollisuuden jakaa vertaisuutta toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Mukaan voi hakea yksin tai läheisen kanssa. Mahdollisia ylijääviä paikkoja täytetään juuri eläköityneillä suolistosairastuneilla ja läheisillä.

Lue lisää: Hyvinvointivkl Ikaalisissa

Kuvituskuva, jossa teksti hyvää oloa ja lempeää liikettä hermostoa rauhoittaen, Asahi.

Asahi-kurssi kotona – liiku oman aikataulusi mukaan!
6 viikoittaista ohjattua treenitallennetta 27.10.–15.12. välisenä aikana.

Asahin yksinkertaiset ja helpot liikkeet hoitavat kehoa, mieltä ja aktivoivat parasympaattista hermostoa, jonka tiedetään vaikuttavan myönteisesti suoliston toimintaan.

Lue lisää: Asahi-verkkokurssi.

Kuvituskuva, jossa teksti voimavarapäivät pariskunnille

Voimavarapäivät 11.-13.11.2025 Lehmirannassa Salossa

Voimavarapäivät on tarkoitettu sairastuneelle kumppaninsa kera. Voimavarapäivien tarkoituksena on tukea osallistujien jaksamista ja mahdollistaa vertaistuki. Ohjelma sisältää alustuksia ja toiminnallisia osioita, jotka herättelevät ajatuksia ja antavat konkreettisia työkaluja hyvinvoinnin tueksi.

Lue lisää: Voimavarapvät

Kuvituskuva, jossa teksti voimaa ja iloa vertaisilta. Pienryhmäpuhelu.

Voimaa vertaisuudesta -pienryhmäpuhelut maanantaisin 3.–24.11.2025 klo 10.00–11.00

Tuntuuko, että sinulle ei ole mitään vertaistoimintaa tarjolla? ’Kaikki on siellä verkossa’ tai tapaamisiin on pitkä matka. Tule mukaan puhelinryhmään! Sinun tarvitsee vain vastata tulevaan puheluun, ja pääset mukaan keskustelemaan suolistosairaus- ja hyvinvointiteemoista ohjatusti vertaisten kanssa.

Lue lisää: pienryhmäpuhelut

Kuvituskuva, jossa teksti Vertaisuutta, iloa ja näkökulmia vastasairastuneille naisille

Naisten toiminnallinen verkkovertaisryhmä vastasairastuneille torstaisin 20.11. – 18.12.2025 klo 17.00-18.30 Teams-kokoontumisina

Ryhmä tarjoaa vertaisuutta, iloa ja näkökulmia naisille, joilla suolistosairaus on tullut elämään lähi- tai muutamien vuosien aikana. Ryhmässä vierailee asiantuntijoita sekä se sisältää omakohtaisia tehtäviä.

Lue lisää: naisten ryhmä

Kuvituskuva, jossa teksti: Iloa ja uusia taitoja vertaisseurassa. Helsinki.

Kukkakimpun sidontakurssi Helsingin Taito-keskuksella (Eteläesplanadi 4) keskiviikkona 26.11.2026 klo 13.30–16.00

Tehdään kukkakimppu ammattifloristin ohjauksessa, mutta rennossa ja lempeässä ilmapiirissä vertaisten kesken. 

Omavastuu 15€ / hlö.

Lue lisää: kukkakurssit/

Kuvituskuva, jossa teksti lennähdätkö talvella etelään ja voit siellä hyvin? Haastattelu.

Vietätkö osan talven pimeimmistä ja kylmimmistä kuukausista auringon alla lämmitellen ja koet, että se parantaa vointiasi?

Etsimme tulevan vuoden lehteen muutamaa haastateltavaa, jonka lomamatka – lyhyt tai pidempi, kaukomaille tai lähemmäs – on vielä edessä. Haluaisitko jakaa kokemuksesi kuvien kera jäsenlehdessämme? Lähetä viesti ja kerro matkasuunnitelmistasi: johanna.lahtinen@suolistosairaudet.fi

Suunnitelmat vuodelle 2026

Kiitos vastauksistanne toiminnan tarvekyselyyn – teitä oli yhteensä 307!

Sen mukaisesti haimme STEAlta rahoitusta vuodelle 2026:

2 hyvinvointipäiville (1vrk) sekä päivätoteutuksina (2x6h ja 3x4h)

1 pariskuntien voimavarapäiville (1vrk)

alueellisille teematapahtumille (3-4h)

verkkotapaamisille ja pienryhmäpuheluille (Colitis, Crohnin tauti, IBS, kilpirauhassairaudet liitännäisenä, avanneleikatut ja kivun omahoidon menetelmät)

verkkoryhmille järjestöyhteistyössä (Naisten lantionpohjan treenit, Rentoutunut mieli, Arkeen voimaa monisairaille ja muutoin haastavassa elämäntilanteessa oleville ja Omaehtoinen ennakointi työelämässä mukana oleville eläkkeelle siirtymisen nivelvaiheeseen)

Edellä mainittujen toimintojen toteutuminen edellyttää rahoituspäätöstä haetulla tavalla, myös järjestöyhteistyökumppanien osalta.

Kuvituskuva, jossa teksti Liikunta ja ravitsemus -kurssi, Tampere.

Liikunta ja ravitsemus -kurssi keskiviikkoisin 14.1.-4.3.2026 Tampereella. Tapaamispaikat ja aamupäivään sijoittuvat kellonajat vaihtelevat sisällön mukaan.

Ohjaajina ovat Nääsville ry:n Virkeät ikämiehet -toiminnan ravitsemus- ja fysioterapeutit.

Mukaan mahtuu 12 miestä yksin tai puolison kera. Osallistumismaksu 15€/hlö. Ilmoittautumiset 7.1.2026 mennessä. Lue lisää: Kurssi

Kuvituskuva, jossa teksti Verkkovertaistapaaminen avanne- tai vastaavasti leikatuille

Verkkovertaistapaaminen torstaina 15.1.2026 klo 13.00–14.30 Teamsissa ohut- tai paksusuoliavanne, J-pussi tai vastaavasti leikatuille.

Järjestetään yhteistyössä Finnilco ry:n kanssa eikä osallistuminen edellytä kummankaan yhdistyksen jäsenyyttä. Tule tapaamaan vertaisia, saamaan itselle hyödyllistä tietoa ja vinkkejä tulevista tapahtumista.

Lue lisää: verkkovertaistapaaminen

Kuvituskuva, jossa teksti hyvän olon kahvi- ja vertaishetki, Mikkeli

Hyvän olon teematapahtuma ti 20.1.2026 klo 12.00 – 15.00 Järjestötalon sinisessä huoneessa, Mikkelissä.

Aloitamme kokoontumisen lyhyellä ja helpolla tehtävällä, mistä saat arjessa hyödyllisen käyttöesineen mukaan kotiin viemiseksi. Tämän jälkeen teemme sarjan hyvän olon harjoitteita sekä nautimme kahvit vertaisseurassa keskustellen.  

Lue lisää: Teematapahtuma

Kuvituskuva, jossa teksti vertaisuutta ja voimavaroja sinulle ja läheisellesi, Tikkurila.

Hyvän olon teematapahtuma to 22.1.2026 klo 12.30-15.00 kokoustila Voimala, Tikkurilan kirjasto Vantaa.

Mistä voimavaroja suolistosairauden värittämään arkeen? Lyhyen alustuksen jälkeen vilkasta vertaiskeskustelua ja ohjattuja harjoituksia.

Lue lisää: teematapahtuma Vantaalla

Kuvituskuva, jossa teksti: Lantionpohjan treenikurssi naisille, verkkokurssi.

Lantionpohjan treenikurssi naisille keskiviikkoisin 11.2., 18.2. ja 25.2.2026 klo 14.00–15.30 Zoom-alustalla.

Ohjaajana on Jenni Pärssinen, fysioterapeutti ja seksuaalineuvoja, Nääsville ry:stä.

Ryhmään mahtuu 10 naista, joilla on pidätyskyvyn vaikeuksia sekä kiinnostus ja tarve ylläpitää lantionpohjan lihaksistoa. Ilmoittautumiset ke 21.1.26 mennessä. Lue lisää: Lantionpohjan treeniryhma

Kuvituskuva, jossa teksti rentoutunut mieli verkkokurssi sekä logot HelsinkiMissio ja Suolistosairaudet ry

Rentoutunut mieli -verkkokurssi maanantaisin 16.3- 20.4.2026 klo 13.00-14.30, Teams-kokoontumisina.

Viekö huolten murehtiminen aikaasi tai tunnetko välillä ahdistusta? Tai haluaisitko vain oppia rentouttamaan mieltäsi eri tekniikoin? Ohjaajana on HelsinkiMission Tamara Bergkvist.

Ryhmään mahtuu 8, ja sinne tullaan haastattelujen kautta. Ilmoittautumiset pe 16.1. mennessä. Lue lisää: Rentoutunut mieli

Kuvituskuva, jossa teksti vinkkaa tapahtuma

Esittelyt ikääntyviä ja/tai ammattilaisia kokoavissa isommissa messu- tai hyvinvointitapahtumissa vuonna 2026

Lisätään yhdessä suolistosairaus- ja ikääntymistietoisuutta! Vinkkaa hyvissä ajoin omalta paikkakunnaltasi isompi messu- tai yleisötapahtuma, joka kokoaa satoja ikääntyviä ja/tai sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia paikalle. Esittely kuuluu järjestösuunnittelija-Johannan toimenkuvaan.

Kuvituskuva, jossa teksti vertaisuutta ja voimavaroja, hyvinvointipäivät.

Hyvinvointipäivät ti-ke 17.-18.3.2025 Härmän kylpylässä, Ylihärmässä.

Tule mukaan kevättalven aurinkoisille hyvinvointipäiville: virkistäytymään ja vahvistamaan hyvinvointia vertaistuen ja monipuolisen ohjelman myötä!

Mukaan voi hakea yksin tai läheisen kanssa.

Lue lisää: Hyvinvointipaivat

Katso myös muut tulevat vertaistapahtumat tapahtumakalenteristamme!

Kaikenikäisille aikuisille suunnatut verkkotapaamiset on jaoteltu diagnoosin mukaan – tutustu tarjontaan verkkosivullamme: Verkkotapaamiset – Suolistosairaudet ry

Voita myös ottaa yhteyttä 60 vuotta täyttäneiden toiminnan järjestösuunnittelija Johanna Lahtiseen, johanna.lahtinen@suolistosairaudet.fi tai 040 670 8945!

Liity mukaan yli 60-vuotiaille tarkoitettuun Facebook-keskusteluryhmään! Huomasithan, että meiltä löytyy myös sairauskohtaisia keskusteluryhmiä. Lue lisää: Keskusteluryhmät Facebookissa

Facebook-keskusteluryhmän jäsenyyttä pyytäessä on tärkeää vastata jäsenyyskysymyksiin esim. Esittele itsesi lyhyesti. Kerrothan ikäsi ja diagnoosisi ryhmään hyväksymistä varten. HUOM! Jos et vastaa kysymyksiin, pyyntösi hylätään automaattisesti. Viesti ei näy muille ryhmäläisille, vain ylläpitäjille. Viestin kirjoittaminen on ehtona ryhmään hyväksymiselle.
Emme tallenna esittelyitä mihinkään emmekä kerää jäsenistä rekisteriä.


Menneet tapahtumat vuonna 2025

16.10.2025 Hyvän olon vertaistapaaminen Kotka. Peruttu vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi.

9.10. Ikäihmisten palvelutori -tapahtuma, Helsinki

1.10.2025 Hyvän olon teematapahtuma, Tampere Teematapahtuma Tampere

3o.9.2025 Järjestömessut, Salo

25.9.2025 Hyvän olon teematapahtuma, Turku vertaishetki Turku

17.9.2025 Hyvän olon teematapahtuma, Espoo vertaistapaaminen Espoo

9.9.2025 Hyvän olon teematapahtuma, Kouvola vertaistapaaminen Kouvola

5.-7.9.2025 Hyvinvointiviikonloppu työelämässä mukana oleville Kuopio, Hyvinvointivkl Kuopiossa

26.-28.8.2025 Hyvinvointipäivät miehille Jämsässä on peruttu, Hyvinvointipvät miehille

16.6.2025 Maailman kontinenssiviikon infotapahtuma Lahdessa

26.-27.5.2025 Hyvinvointipäivät Ikaalinen, Hyvinvointipvät Ikaalinen

22.5.2025 Hyvän olon kulttuuri- ja vertaishetki Helsinki, kulttuurihetki

14.5.2025 Seniorikahvien kevätkirmaus Lappeenranta Kevätkirmaus

24.4.2025 Hyvän olon teematapahtuma Kotka teemapaiva-60-vuotta-tayttaneille-kotka

17.4.2025 Hyvinvointitoimijat tutuksi -infotilaisuus Tikkurilan terveysasema

14.4.25 Hyvän olon teematapahtuma Savonlinnassa teematapahtuma Savonlinna

14.4.2025 Avoin yleisötilaisuus Kerimäellä

1.-2.4.2025 Hyvinvointipäivät Ahlströmin ruukin alueella Noormarkussa Hyvinvointipvät Noormarkku

11.-13.3.2025 Hyvinvointipäivät Vuokatissa Sotkamossa Hyvinvointipäivät Vuokatti

4.3.2025 Kevättalven kekkerit Jyväskylässä Kevättalven kekkerit

3.3.2025 Hyvän olon vertaistapaaminen Jyväskylä, peruttu, ilmoittautuneita tuli vain yksi. hyvän olon vertaistapaaminen JKL

23.1.-20.2.2025 Toiminnallinen verkkovertaisryhmä 60 vuotta täyttäneille naisille, jotka ovat työelämässä mukana tai toivovat muusta syystä myöhäisempää ajankohtaa, Naisten ryhmä

22.1.-5.2.2025 Verkkovertaisryhmä mikroskooppista koliittia sairastaville, Mikroskooppisen koliitin verkkovertaisryhmä

14.-16.1.2025 Voimavarapäivät pariskunnille, joista toisella on suolistosairaus. Lohjan Kisakallio 14.-16.1.25

Menneet tapahtumat vuonna 2024

21.11. – 19.12.2024 Toiminnallinen verkkoryhmä pitkään sairastaneille naisille. Naisten verkkoryhmä.

12.12.2024 Jouluinen hyväntekeväisyystuokio peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

2.-4.12.2024Hyvinvointipäivät VuokattiSport Sotkamo. Toteutettiin yhteistyössä Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa henkilöille, joilla on jokin suolistosairaus ja/tai keliakia. Osallistuminen oli mahdollista yksin tai läheisen kanssa. Vuokatti 2.–4.12.

12.-14.11.2024 Hyvinvointipäivät Imatran kylpylä. Toteutettiin yhteistyössä Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa henkilöille, joilla on jokin suolistosairaus ja/tai keliakia. Osallistuminen oli mahdollista yksin tai läheisen kanssa. Imatra 12.–14.11.

4.-26.11.2024 Puhelinryhmä on 3–4 hengen pienryhmä, joka kokoontuu 4 kertaa tunniksi käsittelemään ikääntyvien hyvinvointia lisääviä arkisia aiheita, ja keskusteluteemat tehdäänkin osallistujien toiveiden perusteella. Piristystä päivään puhelinryhmästä.

29. – 31.10. Voimavarakurssi Kangasalan Apilassa. Kurssi on tarkoitettu sairastuneelle läheisineen. Voimavarakurssien tarkoituksena on tukea osallistujien jaksamista ja mahdollistaa vertaistuki. Voimavarakurssi

9.-11.10.2024 Hyvinvointipäivät Lohjan Kisakallio. Toteutettiin yhteistyössä Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa henkilöille, joilla on jokin suolistosairaus ja/tai keliakia. Osallistuminen oli mahdollista yksin tai läheisen kanssa. Lohja 9.–11.10.

9.10.2024 Uusi Teams-tapaamisten sarja, jossa ikääntymisen ammattilaiset keskustelevat vapaamuotoisesti osallistujien kanssa eri teemoista. Elämän ilo ja -merkityksellisyys, psykiatrinen sairaanhoitaja Kaija Pohjanpalo. Elämänilo ja -merkitys

7.10.24 Seniorimessut Jyväskylän kaupungin kirjastolla. Yhdistyksellä oli näillä vilkkailla messuilla esittelypöytä.

4.10.2024 Ryhmäpuheluohjaajien perehdytys yhteistyössä Vanhustyön Keskusliiton Vahvike -linjan kanssa. Perehdytys ryhmäpuheluohjaajille.

1.10 – 19.11. Hyvinvointia elämään -kirjoittamisryhmä Zoom -alustalla. Ohjaaja Armi Kurkikangas johdattelee seitsemän kokoontumisen aikana lempeästi omakohtaisten kokemusten käsittelyyn kirjoittamisen suojassa. Kirjoittamisryhmä

27.-29.9. Syksyn vertaispäivät Keski-Suomen Laukaassa kylpylähotelli Peurungassa. Lauantain ohjelmassa toteutettiin ikääntyville omaa ohjelmaa. Syksyn vertaispäivät

24.9.2024 Teemapäivä Kuopion pääkirjastolla ja etäyhteyksin Teamsissa. Ohjelmassa ravitsemusterapeutin FODMAP -tietoisku, kokemuspuheenvuoro ja vagushermoharjoitussarja. Teemapäivä Kuopiossa ja Teamsin välityksellä

18.9.2024 Terveystieteiden tohtori Milla Saajanahon verkkoluento käsittelee hyvän ikääntymisen elementtejä: Kuinka voimme itse vaikuttaa ikääntymiseemme ja elämänlaatuumme, vai voimmeko? Asiantuntijaluento

4. – 18.9.2024 Verkkovertaisryhmä divertikuloosia sairastaville Teams -tapaamisina. Verkkovertaisryhmä divertikuloosia sairastaville

21.8.2024 Lahti Hyvän olon teemapäivä https: Teemapäivä Lahti

17.6.2024 Jyväskylä Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Kiviniemen kesämajalla

11.6.2024 Lappeenranta ryhmätoimintamateriaaliperehdytys vapaaehtoisille ryhmänohjaajille Etelä-Karjalan eri paikkakuntien Seniorikahvit-toiminnan järjestämiseen yhteistyössä Etelä-Karjalan Keliakiayhdistyksen ja Keliakialiiton K65 -hankkeen kanssa. Tiedotettu yhdistyksen Facebookissa sekä henkilökohtaisin sähköpostein Etelä-Karjalan alueelle yli 60-vuotiaille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostinsa jäsenrekisteriin.

10.6.2024 Lappeenranta Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Marjolan laavulla

24.5.2024 Kuusamo Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Kuusamon Tropiikin kodalla

23.5.2024 Rovaniemi Hyvän olon teemapäivä Teemapäivä Alakorkalon laavulla

22.5.2024 Oulu Hyvän olon teemapäivä liikunnallinen teemapäivä Oulussa

15.5.–5.6. Jämsän Kuorevesi Luonto- ja maatilaryhmä Vertaistoimintaa maatilalla

Sivusta kuvattuna kaksi 60 vuotta täyttänyttä naista, joilla molemmilla on mustat paidat ja vaaleat lyhyet hiukset, katsoo kameran ohitse ja nauraa