
Asiantuntijaluento: IBS ja aivosuoliakseli
22.4.
IBS:n eli ärtyvän suolen oireyhtymän kohdalla käännetään katseet herkästi kohti lautasta etsien syitä oireilulle sen sisällöstä. Ravitsemuksella on kiistatta vaikutusta oireisiin, mutta nykyisen tutkimustiedon valossa syitä olisi tarpeen etsiä myös toisaalta. Nykyisin IBS myös määritellään laaja-alaisemmin ja oireyhtymässä nähdäänkin olevan kyse aivojen ja suoliston välisen vuorovaikutuksen häiriöstä. Tällöin esimerkiksi arjen tasapaino, stressin hallinta, ruokailutottumukset, liikunta ja lepo ovat tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa IBS:n oireiluun ja oireiden rauhoittamiseen tiettyjä ruoka-aineiden rajoittamista tehokkaammin.
Luennolla laillistettu ravitsemusterapeutti Anna-Kaisa Manolova pureutuu ärtyvän suolen oireyhtymän juurisyihin, mitä nämä ovat, miten ne kehoomme ja IBS:än oireiluun mahdollisesti vaikuttavat ja miten näihin syihin voisi pyrkiä vaikuttamaan. Luennon lopuksi pysähdytään hetkeksi myös aivosuoliakselia rauhoittavaan hengitysharjoitukseen.
Luento julkaistaan 22.4. Suolistosairaudet ry:n YouTube-kanavalla.
Asiantuntijaluento on osa Suolistosairaudet ry:n IBS-kuukauden luentokokonaisuutta, jossa tämän luennon lisäksi julkaistaan
– 1.4. laillistetun ravitsemusterapeutin Leena Putkosen Ärtyvä suoli ja ravitsemus -luento
– 10.4. Keliakialiiton kanssa yhteistyössä toteutettava luento ”IBS ja gluteeniton ruokavalio”, jossa asiantuntijana luennoi ravitsemusasiantuntija Miika Wynne-Ellis.
Lisätietoa ärtyvän suolen oireyhtymästä eli IBS:tä löydät verkkosivuiltamme.