
Mielipidekirjoitus: Kenellä on enää varaa olla sairas?
Mielipidekirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 26.4.2026.
Petteri Orpon hallitus kokoontui tällä viikolla viimeiseen kehysriiheensä, jonka tuloksena hallitus ilmoitti jälleen korotuksista asiakasmaksuihin. Asiakasmaksuja on korotettu tällä hallituskaudella useita kymmeniä prosentteja ja sairastamisen maksukatot ovat nousseet.
Esimerkiksi asiakasmaksujen maksukatto oli 692 euroa vuonna 2022 ja tänä vuonna 815 euroa. Poliklinikkamaksu on noussut vuoden 2023 42 eurosta 72 euroon.
Tekemämme kyselyn mukaan (2023) jopa puolet pitkäaikaissairaista kokee sairaudesta koituvat kokonaiskustannukset merkittävänä taloudellisena rasitteena. Osa vastaajista oli jättänyt väliin sosiaali- ja terveydenhuollon käyntejä tai lykännyt tarvitsemansa lääkkeen ostoa niiden hinnan vuoksi.
Vaikeudet eivät koske vain pienituloisia, vaan myös keskituloiset kokevat sairastamisen kustannukset suuriksi maksukykyynsä nähden. Kun samaan aikaan elinkustannukset ovat nousseet ja sosiaaliturvaa on kiristetty, monen pitkäaikaissairaan talous on tiukalla.
Asiakasmaksujen korotus entisestään voi estää yhä useamman pitkäaikaissairaan hakeutumisen hoitoon tai kuntoutukseen. Hoitamattomuus tulee kalliiksi yhteiskunnalle esimerkiksi sairauspoissaolojen ja kalliimman erikoissairaanhoidon vuoksi, puhumattakaan yksittäisen ihmisen hyvinvoinnista ja toimeentulosta.
Moni pitkäaikaissairas on mukauttanut arkeaan nouseviin maksuihin. Kun säästöt osuvat samoihin ihmisiin, vaikutukset kertautuvat. Tästä kehityksestä on syytä olla aidosti huolissaan.
Hannele Kirveskoski
järjestösuunnittelija
Psoriasisliitto
Elisa Arvola
sosiaali- ja terveysturvan asiantuntija
Suolistosairaudet ry
Maria Mattila
erityisasiantuntija
Suomen Reumaliitto ry
Risto Heikkinen
erityisasiantuntija
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto