Apteekeilla on oikeus poiketa lääkemääräyksestä

Fimea on julkaissut ohjauskirjeen apteekkien oikeudesta poiketa lääkemääräyksestä. Taustalla on 1.1.2026 voimaan astunut lääkelain muutos, joka mahdollistaa apteekeille poikkeamisen lääkemääräyksestä tietyissä poikkeustilanteissa, esimerkiksi saatavuushäiriöiden aikana.

Apteekki voi poiketa lääkemääräyksestä lääkkeen pakkauskoon, lääkemuodon, vahvuuden, annostusohjeen ja kauppanimen osalta, jos edellytykset täyttyvät. Poikkeaminen on sallittua, jos määrättyä lääkettä ja sen vaihtokelpoista valmistetta ei ole saatavilla apteekista eikä tukkukaupasta, eikä asiakasta voida ohjata toiseen apteekkiin.

Lääkemääräyksestä poikkeamisen esteet

Lääkemääräyksestä poikkeaminen ei saa vaarantaa lääkitysturvallisuutta eikä muuttaa lääkehoidon tavoiteltuja vaikutuksia. Puhelimitse annetuista lääkemääräyksistä tai erityisistä merkinnöistä, kuten vaihtokiellosta, ei voida poiketa.

Myöskään erityisluvallisten valmisteiden kohdalla poikkeaminen ei ole mahdollista , joten esimerkiksi kolestyramiinin saatavuushäiriön sattuessa erityisluvallisen valmisteen saaminen edellyttää yhä lääkärin tekemää lääkemääräystä.

Toimintatavat lääkemääräyksestä poikettaessa

Poikkeaminen tehdään aina yhteisymmärryksessä lääkkeen ostajan kanssa ja noudattaen myyntilupaan perustuvia rajoituksia. Poikkeava toimitus kirjataan reseptikeskukseen ja Kelalle. Lääkkeen ostajalle annetaan selkeät annostusohjeet ja kehotetaan tarvittaessa olemaan yhteydessä lääkkeen määrääjään.

Tutustu ohjauskirjeeseen Fimean verkkosivuilla.

Lisätietoa saa myös sosiaali- ja terveysturvan asiantuntija Elisa Arvolalta, elisa.arvola@suolistosairaudet.fi.